lauantai, 12. joulukuu 2009

selittelyn makua

Ehkä onkin ihan hyvä saada huonoja numeroita. Kielet eivät yllättäneet, vaikka luinkin jakson aikana ihan hyvin. Olen huono kielissä.
Se tavallaan kasvattaa, ja auttaa muistamaan, ettei numerot ole kaikki kaikessa. Ja enhän mä ole vielä saanut yhtään nelosta!

Tunnin kuluttua alkaa mun soittotunti.. Jospa mä saisin nyt kappale läksyä. Voisi olla kivempaa soittaa klainettia, jos saisi soittaa jotain oikeetakin, eikä pelkkiä etydeitä.

perjantai, 11. joulukuu 2009

Mitä tämä on Pinja?

En voi uskoa todeksi sitä tosiasiaa, että olen näin huono kouluaineissa. Todistukseen tulee toinen kuutonen.

Näillä näkymin toisen jakson jälkeen keksiarvoni kouluaineissa on jotakin 7 ja 8 välillä. Ja muistakaa, että pk:n päättärissä oli melkein 9.4!!!!
Kuka ehdottikaan mulle Viikin norssia. Näillä arvosanoillahan mut olis naurettu sieltä ulos.

Mun ylä.asteen hissan maikka sanoi mulle, että olin luokan paras hissassa. 10 päättötodistyksessa tietysti siis, ja stipendi hissasta. Mutta mitä helvettiä nyt tapahtui? Miksi mun ensimmäisen hissan kokeen numero oli 6?? No se opettaja itsekin katsoi sitä hiukan kummastuneena kun se ojensi sen mulle ja sanoi, että jos tuntuu, että se on arvosteltu väärin hän voi kyllä tarkistaa. Jätin se tarkistettavaksi. Mun aine ei ollut 2 1/2 pisteen arvoinen. Kyllä sillä olisi pitänyt ansaita anakin hyvä arvosana, ellei koulussa anneta numeroa viivottimella mittaamalla esseen pituutta.

Ei niillä enkun ja ruotsin numeroilla edes hämmästytetty mua. Olen huono kielissä. Osasin odottaa kuutosia.
Mutta ei huonot numerot varsinaisesti ilostutakaan..

sunnuntai, 6. joulukuu 2009

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Sitä onkin tosiaan aikaa kun viimeksi kirjoitin. Ei ole ollut oikein aikaa kirjoittaa.

Olen "löytänyt" (oikeastaan kaverini Tomi esitteli minulle) uuden musiikki lajin. Folkmetallin.  Kaikkihan nyt tietää, et mä kuuntelen kansanmusiikkia, mut folkmetalli on aika jännittävää. Siinä on erilaista menoa ja kuitenkin siinä näkyy kansanperinne. :D Tomi teki mulle myös spotifyn. (Ja meidän muulle perheelle myös, mutta älkää sanoko siitä kenellekään.Ronja voi tulla kateelliseksi kun mulla on oma ja sillä ei. XD)

Jos ihan totta puhuisin niin sanoisin, että viime aikoina ei ole mennyt kovin hyvin. Mutta ihan kaikkea en mäkään kirjoita nettiin. Näistä asioista voin sitten lähettää sähköpostia Mai ja Kylli.

Niin ja rikoin mun klarinetin suukappaleen. Siitä lohkesi pala. En varsinaisesti tehnyt mitään. Onneks mulla on varasuukappale niin, että pystyn soittamaan. Toisaalta nyt saan uuden suukappaleen varmaan pian. Tuleekin ihan tarpeeseen. :)

Muistakaa juhlia tänään on juhlapäivä!

perjantai, 25. syyskuu 2009

Ihmiset HALOO!

Tämä kirjoitus on nyt niille jotka tulevat blogiini lollottelemaan. Ja ilmaisevat olevansa tyytymättömiä.

Ottakaa järki käteen.
Minäkin olen vaan ihminen.
Ei kaikkien tarvitse pitää tästä blogista, ja jos se on vastenmielistä luettavaa, mikä pakko teidän on sitä lukea.

Tähän blogiin on nyt tullut niin paljon epäkohteliaita kommentteja, että en tiedä jaksanko enää kirjoittaa enää edes näitä huonoja postauksia, kun heti valitetaan.

Enhän minä tule teidänkää blogiin sanomaan: "lol. Oletpa sinä tyhmä", vaikka aihetta kyllä olisi. Jos ette osaa käyttäytyä nätisti menkää muualle. En kaipaa riesakseni enämpää vittuilijoita!!

maanantai, 21. syyskuu 2009

sekosin melkein

Viimeisenä päivänä olin ihan sekaisin.
Näin kännyköitä kaikilla. Ajattelin kaikkia ihmisiä joihin en saanut yhteyttä. Olin tulossa hulluksi. Onneksi sain kotona huomata, että kännykkäni oli jo haettu kaupasta.

En pystynyt edes laittamaan sitä kunolla päälle, kun se ilmoitti akun olevan loppu. Mutta tärkeintä oli, että sain sen!